Kenttäkokemus on kaiken A ja O – Lasse Törmänen aloitti Sulkalan ajojärjestelijänä

Kun ajojärjestelijän puhelin soi, asiakkaan tarpeet kartoitetaan muutamassa minuutissa. Silloin on hyötyä siitä, että itsellä on kenttäkokemusta. Kesäkuussa Nosturiliike Sulkalan ajojärjestelijänä aloittanut Lasse Törmänen on työskennellyt nostoalalla yli 20 vuotta, suurimman osan siitä kuljettajana.

Agrologista nosturimieheksi

Koillismaalta lähtöisin oleva Törmänen opiskeli nuorena Muhoksella agrologiksi. Maanviljelijää hänestä ei kuitenkaan tullut, vaan kuorma-autojen kautta ura kääntyi nostoalalle vuonna 2005.

Ensimmäiset kuusi vuotta hän työskenteli Kempeleessä, minkä jälkeen tie vei Tampereelle noin kymmeneksi vuodeksi. Siellä työ painottui entistä selvemmin nostotöihin eri kokoisten kuormaus- ja ajoneuvonostureiden parissa. Laitteet olivat alan uusimpia ja moderneimpia. Kokemusta kertyi myös vaativien teollisuushaalausten parissa. Törmänen oli Pirkanmaan vuodet samalla työnantajalla ja haluaakin antaa kiitoksen alalla kehittymisestään Kuljetusliike Matti Janhunen Oy:lle.

Vuonna 2020 hän palasi Oulun seudulle ja on sen jälkeen ajanut kuormausnostureita sekä työskennellyt ajojärjestelyn ja suunnittelun tehtävissä.

– Kymmenen vuotta muualla teki ihan hyvää. Kotiseutu nousi arvoonsa, Törmänen toteaa.

Kenttäkokemus takaa onnistuneen suunnittelun

Sulkalalla Törmäsen vastuulla ovat ajojärjestelyt, arviokäynnit työmailla ja nostosuunnitelmat. Tehtävät ovat hänelle tuttuja jo aiemmista työpaikoista, joissa hän siirtyi vähitellen kentältä suunnittelun puolelle. Pohjana ovat kuitenkin edelleen vuodet kuljettajana.

Kun asiakas pyytää arviota, Törmänen lähtee paikan päälle. Vastassa voi olla työmaan mestari tai yksityinen asiakas, ja muutamassa minuutissa pitää hahmottaa nostopaikka, valita konekokoluokka ja antaa hinta-arvio. Samalla hän voi neuvoa, miten nostopaikkaa kannattaa muuttaa, jotta nosto onnistuu.

– Kun on itse värkännyt laitteiden kanssa työmailla ja tehtailla, perspektiivi on heti selvä: onnistutaanko vai ei. Tässä vaiheessa se ei ole enää arpapeliä, Törmänen kertoo.

Lopputuloksesta pitää olla varma jo ennen kuin kone lähtee liikkeelle. Törmäsen silmissä väärä laite väärässä paikassa kertoo osaamattomuudesta.

– Kalliita ja painavia laitteita ei viitsi ajaa työmaalle huvikseen ja todeta sitten, ettei tämä onnistunutkaan. Pitää myös tietää, missä vaiheessa nostetaan kädet ylös, hän lisää.

Vaativimmat kohteet saavat kokeneenkin suunnittelijan raapimaan päätään. Työmailla on nostokaluston lisäksi muitakin toimijoita ja toteutus täytyy miettiä turvalliseksi.

– Vaikka olen monenlaista niemeä ja notkoa nähnyt, tutkiskelen kohteita edelleen tarkkaan. Ilman kenttäkokemusta en uskalla ajatellakaan, kuinka haastavia tilanteet olisivat, Törmänen myöntää.

Kokemuksesta on hyötyä myös silloin, kun kuljettajia on lomilla. Ensimmäisenä kesänään Törmänen hyppäsi itse ohjaimiin ja ajoi keikkoja, jotta työt hoituivat Sulkalan omalla kalustolla.

Yhteistyössä on voimaa

Lomakausi tekee kesästä nostoalalla kiireistä aikaa, eikä Törmäsen ensimmäinen kesä Sulkalalla ollut poikkeus. Kesästä selvittiin hyvin, ja apuna olivat myös vuosien varrella syntyneet hyvät välit alan muihin toimijoihin Oulun seudulla ja eri puolilla Suomea.

– Yhteistyössä on voimaa. Kun kaveriyrityksiä kohtelee hyvin, sieltäkin vastataan aina hyvällä, Törmänen tuumaa.

Erityisen tärkeänä hän pitää, että työkavereiden kanssa luottamus on sataprosenttista. Nostotyö on kokonaisuus, jossa jokaisen osa-alueen on toimittava.  

– Sulkalalla on ammattitaitoiset kuljettajat. Kun olen suunnitelman tehnyt, kuljettaja on se, joka suorittaa työn laadukkaasti. Siksi asiakkaatkin palaavat, kun ovat tyytyväisiä kuljettajaan työmaalla, Törmänen kiittelee.  

Kiitosta hän antaa myös Sulkalan omalle huollolle: kun nostokalusto on kunnossa, on työn tekeminen turvallista. Viimeinen ketjun osa on laskutus. Sen täytyy vastata sovittua, niin asiakkaan luottamus säilyy.  

– Kun koko ketju puhelimeen vastaamisesta laskutukseen toimii, syntyy asiakkaille luottamus, jonka varaan rakentuvat pitkäaikaiset asiakassuhteet, toteaa Törmänen.

Seuraavaksi hän haluaa kehittyä suunnittelussa. Töitä riittää, sillä Oulun seudulla näkyy piristymisen merkkejä ja esimerkiksi tulevat datakeskusprojektit tarvitsevat paljon nostokalustoa.

– Seuraavat kaksi–kolme vuotta ovat varmasti hyvin työteliäitä. Sellaiseen sähinään on vuosien saatossa tottunut, ja siihen sitä vähän hakeutuukin. Haastavuudesta se suola tulee, Törmänen summaa.